Seiska tavoitti Helena Koivun tiistaina kommentoimaan Kakskerran luksusmökin siirtymistä Mikon nimiin. Helena vaikutti olevan ...
Linnea on Putouksen lisäksi tuttu viime TTK -kisan voittajana, Syke -tähtenä sekä Tytöt, tytöt, tytöt -elokuvan ...
Bachelor Suomen jälleennäkemisessä Belle ja Fanni nostavat esiin luottamuspulan. Bachelor Suomen päätösjaksossa 12.2. Monica ...
Ensitreffit alttarilla uudistuu monin tavoin seuraavalla kaudella. Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa ei nähdä enää sen ...
Isaacin kevät-kiertueseen kuuluu näillä näkymin kahdeksan keikkaan. Ensimmäinen esiintyminen on 15. helmikuuta kauppakeskuksessa Kouvolassa. – Touri starttaa tällä viikolla Kouvolan veturista.
The White Lotus -sarjan ensimmäinen kausi voitti muun muassa 10 Emmy-palkintoa. Nyt yleisösuosikiksikin noussut sarja palaa.
Nyt pieni Isabella -tytär juhlii jo puolivuotispäiväänsä. Jukka julkaisi merkkipäivän kunniaksi iloisen somepäivityksen, ...
Indiana Jones, Star Wars, Blade Runner … Isot menestyselokuvat ovat tulleet herra Fordille tutuiksi viime vuosikymmenten aikana. Niissä voisi kuvitella näkyneen monenlaisia muutoksia sitten 70-luvun, ...
– Miika-rakas, mun timantti. Tapasin sut vuonna 2007 etkä koskaan lakannut naurattamasta, yllättämästä ja itkettämästä mua. Olit itsepäisin, rajuin ja samalla suurisydämisin ihminen, jonka tunsin.
Ajatushautomon mukaan tieto olisi evännyt häneltä viisumin. Prinssi on kertonut kirjassaan Varamies hyvin yksityiskohtaisesti käyttäneensä kokaiinia, kannabista ja psykoaktiivisia sieniä. Trump ...
Päivityksessä on neljä kuvaa ravintolatouhuista. Kolmas kuva on lähikuva julkkiskokin kasvoista, jotka hätkähdyttävät. Hymyilevän miehen toinen silmä on hieman kärsineen näköinen ja silmän alla näkyy ...
Ilona ja Mikko ovat luoneet jo suhteen masussa olevaan vauvaan.